Pikaiset ohjaukset tavilla ja vaakulla.
First of all, pardon my language….
Edellispäivän paska hakuruutu sai mielen kiinnostumaan että mikä helvetti se nyt oikein mättää…
Mentiin metsään, Riesa ensin dameilla ohjausreeniin, joka meni muuten Riesamaiseen tapaan hienosti
Simba louskutti autossa minkä keuhkoistaan sai irti ja oli ihan jumalattoman täpinöissään.
Vietiin ohjausdamit kahden puun juurelle ja lähetys molempiin vuorotellen, motivoidusti. “Sillä aikaa” Asta vei Simballe “salaa” toisen muistiin kun oli kolmannella noudolla. No eihän siinä mitään ehtinyt, seuruutin Simbaa ja panin sitten neljännelle. Ei otettu kun yhteensä nämä neljä ja palkaks heittelin lintua. Ihan eri koira kuin edellispäivän haussa??!! Innolla odotan seuraavia, ei nyt ihan joka päivä viitsi
Meinaan vastoin kaikkia kolmen vuoden aikana saatuja varoituksia käyttölinjaisen kultsun kuumuudesta ja lintujen riekuttamisesta Riekuttaa Lintuja Perkele Olan Takaa ja tehdä paukkunoutoja että niistä tulee yhtä kivoja kuin dameista. Damithan on maaaaaailman ihanimpia mamman jälkeen
Hittoako sitä on ilmeisesti liikaa niiden kanssa hiimaillut. Noh, ehkäpä damit ON kätevämpi treeniväline kuin linnut pakastimessa
Kuuliaisuus tuolta koiralta ei häviä mihinkään vaikka into piukeena onkin. Mahtava koira, emännältä puuttuu taidot.
